Ensimmäinen vuoteni yrittäjänä

valkovuokkokimppu puualustalla

Miksi kannattaa yrittää?

Kuvassa yllä on yksi verkkokauppani uusimmista tuotteista. Nuo valkovuokot on yksi kuudesta julisteesta, jotka lisäsin verkkokauppaani synttäreitten kunniaksi.

Kyllä vain - tällä viikolla yritykseni nimittäin juhlii ensimmäisiä synttäreitään!

Miten tähän on tultu?

Minua itseäni aina kiinnostaa tarinat ihmisten, yritysten ja yleisestikin asioiden takana. Saatan vaikkapa rakastua palavasti johonkin vanhaan ja rämään esineeseen, jos sillä on mehevä tarina kerrottavanaan. Eli jos on olemassa joku, joka kokee tärkeäksi kertoa esineen tarinaa eteenpäin.

Jos ei ole tarinoita, niin ei ole mitään. Tai tunnetta ainakaan. Tarinat synnyttävät tunteen ja tunne on se, jolla on väliä. Teemme nimittäin aika paljon asioita elämässä tunteen perusteella. Minä ainakin. Toisinaan on ihan järkevää käyttää järkeä, mutta monesti olen huomannut jälkikäteen, että olisi vain pitänyt luottaa tunteeseen. 

Tunne ei valehtele. 

Siksi haluan tänään kertoa miksi minä halusin yrittää ja miltä se on tuntunut.

Olen halunnut yrittäjäksi niin kauan, kuin muistan. Tai ainakin siitä lähtien, kun ymmärsin omat vahvuusalueeni ja mietin, että miten osaisin taitojani parhaiten hyödyntää.

Tein pitkään töitä freelancerina. Valokuvasin, kirjoitin blogia, tein töitä eri yritysten kanssa ja myin kuviani lehtiin. Samalla hoidin lapsia kotona. Koin tuolloin, että sain luoda juuri sopivasti omaa ja kehittää vahvuuksiani. Se oli tärkeää aikaa sille, mitä teen nyt.

Kaikki matkan varrella oppimamme on tämän hetken vahvuutemme juurakko.

Koko ajan takaraivossani muhi kuitenkin ajatus omasta yrityksesti. Liikeidea ei vain ottanut syntyäkseen, sillä aika ei ollut oikea.

Lähdin opiskelemaan sisustussuunnittelua. Opiskelujen jälkeen ajattelin, että tässä se on! Tälle alalle lähden! Varasin paikan yrityskurssille.

Yrityskurssilla huomasin, että alkuperäinen liikeideani ei tuntunut kuitenkaan oikein saavan tuulta purjeisiin. Idea ei ollut huono, mutta se ei ollut ehkä juuri minulle - tai ainakaan juuri siihen hetkeen tarkoitettu.

Yrityskurssin aikana tapahtui kuitenkin jotain ihan mahtavaa! 

Sain rohkeuden!

Sain luottamuksen siihen, että jos teen pohjatyöt huolella, ymmärrän mihin olen lähtemässä ja mitä teen - voin onnistua! Hyvä opettaja kannusti ja rohkaisi ymmärtämään, että yrittäminen ei ole pelkkää kirjanpitoa, pitkiä päiviä, stressiä, kadonneiden kuittien metsästystä ja yksinäistä puurtamista.

Mutta on se sitäkin.

Yrittäminen on parhaina päivinä ihan mahtavaa! Ne päivät on sellaisia, kun mielikuvitus raksuttaa, ideat lentää ja on tunne, että maailma on avoin juuri minulle! Saa tehdä kaikki päätökset alusta loppuun, juuri niin kuin itse haluaa!

Yrittäminen on kuitenkin pahimpina päivinä ihan kamalaa. Ja nyt puhun nimenomaan yksinyrittämisestä. Jos on kipeänä tai mieli on maassa, niin silti kaikki päätökset ja työt pitää tehdä itse. Alusta loppuun. Ja se on raskasta. Se on välillä myös varsin yksinäistä.

Millaista yrittäminen sitten on?

Se on jokaisella yrittäjällä erilaista, yrittäjäkin on meinaan yksilö. Voin siis puhua vain omasta puolestani.

Minulle yrittäminen on juuri sitä, mitä toivoinkin! 

Olen saanut luoda jotain omaa alusta loppuun, olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, tehdä yhteistyötä, kokea onnistumisen tunnetta. En vaihtaisi tätä ensimmäistä vuotta yrittäjänä mihinkään! (En edes niitä huonoja päiviä, koska niiden ansiosta hyvät päivät tuntuu juhlalta!)

Tässä muutama ajatus sinulle, joka vielä mietit yrittämistä!

Se on jännittävää! Ja kuuluu ollakin, koska yrittäminen on ehdottomasti asia, joka pitää ottaa vakavasti.

Sitä ei kuitenkaan kannata ottaa niin tosissaan, että jäätyy heti kalkkiviivalle ja unelmat jää toteuttamatta. Uudet (jännittävätkin) asiat tulee eteen nimittäin yksi kerrallaan ja yksi kerrallaan ne myös hoidetaan alta pois. 

Miksi juuri sinä voisit onnistua yrittäjänä?

Siksi, että on sinusta itsestäsi kiinni miten taustatyöt teet ja miten hommat hoidat! Kuinka paljon olet valmis oppimaan? Jos sinulla on hyvä liikeidea ja hirveä halu lähteä kokeilemaan, niin anna mennä vaan!

Ole kuitenkin järkevä. Selvitä asioita. Älä sohella. Älä yritä hoitaa kaikkea itse, vaan keskity omiin vahvuusalueisiisi. Et voi olla tykki kaikessa, eikä tarvitsekaan olla!

Osta palveluita, joiden suhteen olet itse epävarma. Kysy neuvoa. Pyydä tukea vaikkapa yrityskummeilta ja muista, että kukaan yrittäjä ei ole syntynyt kaikki se tieto valmiiksi päässään. Jokainen on joskus opetellut, asia kerrallaan.

Luota itseesi ja ideaasi.

Ja hei, kaikesta ei tarvitse tulla menestystarinaa!

Mitä jos lähdettäisiin tekemään asioita siksi, että se on just sitä, mitä me halutaan tehdä? Siksi, että se tuottaa mielihyvää ja oppimisen iloa, ennen kaikkea sinulle itsellesi? 

Usko pois, että sitten, kun on hyvä ja vahva fiilis omasta tekemisestä ja muistutat itsellesi miksi lähdit tekemään juuri sitä mitä juuri nyt teet, niin sitten onkin sokka irti! 

Sen jälkeen vain taivas on rajana!